Kävelijän mietteitä

 

Kiipesin vuorelle ja vuoren laelta näin kaiken: lisää roskaa ja paskaa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lempeän mietteitä syksystä

Ilkeä ja pahapäinen suunnitelmani laimentuu. Alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä syksyn ohjelmasta tylsä, oppinut ja vaikea sarja alustuksia itsensä tuntemisesta. Teema on yhä sama ja voi olla, että ohjelmasta tulee ikävystyttävä, mutta oppineisuuteni on kovin rajallista. Myös lempeyteni lieventää vaikeutta. Syvällisyyden puute korvaantuu todennäköisesti tavanomaisella keveydellä.

Aihe on kuitenkin vaativa ja sillä on omat seurauksensa...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

 

Syksyn 2025 ohjelma alustavan suunnitelman mukaan

 Filosofiakahvilan syksyn aiheet ovat alustavan suunnitelman mukaan:

1.Ihmettely ja valmistautuminen 

2.Johdantoa itsetuntemuksen teemaan 

3.Itsetuntemus antiikissa 

4.Kyynikoiden itsetuntemus 

5.Kristinusko ja hermeneutiikka 

6.Epäilijät ja kieltäjät 

7.Psykoanalyysi ja itsensä tunteminen 

8.Nietzschen kysymys 

9.Subjektivaatio 

10.Genealogia v          

11.Entä jos olen hirviö? 

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos ja kippis filosofikahvilan osallistujille

Filosofiakahvila menee tauolle, jatkaa taas syksyllä. Kiitos ja kippis kaikille zoomin kautta osallistuneille sekä Torre del Marin ja Fuengirolan kävijöille.

Kesätauollakin blogiin tulee irtoheittoja, sivuhuomautuksia, jotka joskus ja joissakin tapauksissa ovat tulevien filosofiakahvilatapaamisten aiheiden siemeniä.

Julkaisen piakkoin alustavan luettelon syksyn aiheista...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ilman filosofiaa, kysymyksen perässä

 

Montaigne

Filosofiakahvila 22.4./23.4./FUENGIROLASSA EI ENÄÄ TÄNÄ KEVÄÄNÄ

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ilman filosofiaa

Olen joskus sanonut, että filosofoin, jotta minulla ei olisi filosofiaa. Jos tätä maistelee, tajuaa varmaan, että filosofoinnin tarkoitus on minulle pitää ajatukset liikkeessä. Tarkoitus ei ole päästä systeemiin eikä lopulliseen vastaukseen. Joku voisi nähdä sanan filosofia käytössä tiettyä pahapäisyyttä. Se on ikään kuin synonyymi liian fiksoituneille ideoille ja elämää raskauttavalle metafysiikalle. En kiellä tällaista pahapäisyyttä, mutta kieltämättä olisi epäreilua samastaa filosofia tällaisiin kantamuksiin.

Liian fiksoituneet ideat pilaavat ihmisen suhteen itseensä ja myös toiseen. Esimerkiksi idea ihmisestä muodostuu käsitykseksi ihmisen essentiasta, olemuksesta. Tästä seuraa jo eräänlainen ohjelma. Minun pitää sovittaa itseni tähän olemukseen ja kärsin sopimattomuudestani. Minun pitää toteuttaa tuo olemus; muuten olen vieraantunut. Samalla rajoitan mahdollisuuksiani.

Myöskään toista ihmistä en katso yksilönä, vaan tämän idean läpi. Hän on  aina vähän vajaa. Hyvässä tapauksessa ojennan häntä lempeästi, en ruoski. Mutta kuvittelen jo, että minun pitää kontrolloida häntä ellei peräti tehdä hänestä omaisuuttani...

Kysymyksen perässä

Vaikken tahdo päätyä filosofiaan, mihinkään oppiin tai järjestelmään, kysyn silti: ”Miten elää?” Kävelen kysymyksen perässä. En välttämättä vastaa kysymykseen, mutta katson mihin kysymys vie. Tutkin kysymystä. Tiedän jo, että se pitää sisällään oletuksia. Yksi oletus on, että yksi ja toinen tapaa elää poikkeavat toistaan. Toinen saattaa olla toista parempi, ainakin jostain näkökulmasta katsottuna.

Monesti kysymys on ymmärretty eettisenä. Silloin kysymys merkitsee, millaisia moraalisia sääntöjä minun tulee noudattaa tai millaisia hyveitä harjoittaa. Monesti etsitään vastausta etsien tarkoitusta. Jos kysymys tulkitaan äärimmäisen uskonnollisesti ja elämän tarkoitukseksi tulkitaan toinen, tuonpuoleinen elämä, moraalinen kysymys katoaa, koska kaikkiin kysymyksiin on vastattu jossain isossa kirjassa.

Voin myös kiinnittää huomiota sanaan ”elää”. En ehkä rakenna mitään kuvaa elämästä, en ehkä kuvittele mitään haluttavaa elämäkertaa, vaan ajattelen elämää keskeneräsisyytenä, prosessina. Ymmärrän ehkä kysymyksen niin, että se kysyy: ”Oletko läsnä elämässäsi vai oletko lykännyt sen tulevaisuuteen?”

Michel de Montaigne kirjoitti esseessään Kokemuksesta: “Notre grand et glorieux chef-d’œuvre c’est de vivre à propos.” (Meidän suuri ja loistokas mestariteoksemme on elää tarkoituksellisesti.) Tässä ei haiskahda moralismi eivätkä papilliset suitsukkeet. Eläminen on elämän tarkoitus. Vaikka ajattelisimme näin (moraalittomasti ja ateistisesti), kysymys on yhä edessämme, vaikka muuttuneena.

à propos

Montaignen lauseessa on à propos, jonka käännän sanalla “tarkoituksellisesti”. Alkuperä on latinan sana propositum. Etuliite pro merkitsee eteen, eteenpäin, etukäteen. Positum tulee verbistä ponere, laittaa, asettaa. Sana viittaa siis tulevaisuuteen. Se merkitsee, että joku asettaa itselleen maalin, tavoitteen, johon hän tähtää tästä hetkestä lähtien.

Vaikka ajattelisin niin kuin George Bataille, että projektit lykkäävät olemassaoloa, aie – varsinkin jos se on aikomus elää – ei ehkä tyhjennä nykyhetkeä. Kirjoitin vuonna 2022: ”Ihmiset jotka taistelevat pienten tai suurten asioiden puolesta ja ihmiset jotka vielä innostuvat, ovat kauniita, ehkä todellakin onnellisempia. Ehkä se ei ole vastakohta sille, että elää nykyhetkessä. Nykyhetkestä tulee täysi, se jännittyy niin kuin jousi.”

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

 

Kosminen pelko ja voimattomuus

 

Filosofiakahvila 8.4./9.4./FUENGIROLASSA EI ENÄÄ TÄNÄ KEVÄÄNÄ

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kerrotaan, että keskiajalla ihminen koki ainakin aika ajoin kosmista kauhua. Sen herättivät luonnonkatastrofit ja kirkon eskatologiset puheet eli opit viimeisistä ajoista. Tarinan mukaan kosminen kauhu katosi; meistä tuli tietäväisiä, valistuneita, meitä eivät kummitusjutut säikäytä. Viimeisen vuosisadan aikana meillä on ollut kuitenkin oma tapamme kokea pienuus maailman suuruuden edessä. Tunnemme voimattomuutta.

Vallanpitäjät haluavat ruokkia tällaisia tunteita. Ne lamaannuttavat, tekevät meistä passiivisia. Meille ei enää saarnata maailmanlopusta. Jokaisesta tuutista tulee silti katastrofeja, sotia, pandemioita ja ilmastonmuutosta. Ne ovat pahempia kuin pappien profetiat; ne ovat totta.

Mihail Bahtin kertoo, miten F.Rabelais kehitti lääkkeitä kosmista pelkoa vastaan käyttäen populaarikulttuurin ja karnevaalin aseita. Gargantua ja Pantagruel olivat iloinen vastaus luonnonvoimien herättämälle kosmiselle kauhulle ja eskatalogian synyttämälle mielialalle. Rabelais loi erityisen kuvan ruumiista, joka sai kosmiset mittasuhteet. Kosmiset elementit muuttuvat kasvavan ja uutta luovan ruumiin elementeiksi. Pieni kokemus vieraasta ja mielettömästä maailmasta muuttui suureksi kokemukseksi ikuisesti muuttuvasta kosmoksesta.

Bahtinin analyysin mielenkiintoisuus on siinä, ettei se katso asiaa hyvän ja pahan näkökulmasta; se tuo esiin strategian. Mekin voimme ehkä olla fatalistisesti alistumatta voimattomuuden tunteeseen. Voimme ehkä etsiä strategiaa.

Tarvitsemme siihen ehkä Rabelaisin mielikuvitusta, mutta meidän täytyy myös hahmottaa tilanteemme. Jos keskiaikaisen ihmisen kauhuun liittyi tietynlainen tapa kokea aika ja ajallisuus, niin se saattaa olla myös nykyaikaisen voimattomuuden kohdalla.

Jussi Vähämäki puhuu artikkelissaan Historiasairaus (joka on tulkintaa Nietzsche varhaisista historia koskevista kirjoituksista) modernin ihmisen eräänlaisesta déjà vu –kokemuksesta tapahtumien edessä. Tapahtuma vastaanotetaan ikään kuin jo tunnettuna ja tiedettynä. Ihminen sanoo: “Tämän olen jo nähnyt.”

Kerrotaan, että keskiajalla ihminen koki ainakin aika ajoin kosmista kauhua. Sen herättivät luonnonkatastrofit ja kirkon eskatologiset puheet eli opit viimeisistä ajoista. Tarinan mukaan kosminen kauhu katosi; meistä tuli tietäväisiä, valistuneita, meitä eivät kummitusjutut säikäytä. Viimeisen vuosisadan aikana meillä on ollut kuitenkin oma tapamme kokea pienuus maailman suuruuden edessä. Tunnemme voimattomuutta.

Vallanpitäjät haluavat ruokkia tällaisia tunteita. Ne lamaannuttavat, tekevät meistä passiivisia. Meille ei enää saarnata maailmanlopusta. Jokaisesta tuutista tulee silti katastrofeja, sotia, pandemioita ja ilmastonmuutosta. Ne ovat pahempia kuin pappien profetiat; ne ovat totta.

Kun kaikki on jo nähty ja tästä jo nähdystä tulee ikään kuin kategoria päähämme, meidän on helpompi irrottautua tapahtumasta. Minun haukankatseeni rekisteröi tämän joka paikassa. Ihmiset haluavat poistaa tapahtumalta sen tapahtumallisuuden. Keinot ovat monet. Kun jotain sattuu, aletaan puhua tilastoista, sattuneen  tavallisuudesta tai epätavallisuudesta. Jos joku murhaa, sanotaan ikään kuin varmuuden vuoksi: “Tekijällä on mielenterveydellisiä ongelmia.” Tämä lause pyyhkii monta häiritsevää kysymystä mielestä.

Tällaisella tapahtuman tapahtumallisuuden poispyyhkimisellä on vaikutus tietoon, mutta silla on myös poliittisa seurauksia. Vähämäki toteaa, että déjà vu lamaannuttaa kapinan ja vaihtoehtoisen elämän impulssin.

Jos Vähämäen ideoita voisi käyttää valaisemaan tilannettamme, voisimme sanoa, että meidän täytyy löytää toisenlainen tapa käyttää historiaa ja toisenlainen tapa kohdata tapahtumat – ennen kaikkea sellainen, joka ei pyyhi pois tapahtuman tapahtumallisuutta, sen esille nostamia kysymyksiä. Uuden voimattomuuden vastaisen strategiamme lähtökohta on kysyminen.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jobin kirja

 

William Blake: Jobin kirjan kuvitusta

Filosofiakahvila 8.4./9.4./FUENGIROLASSA EI ENÄÄ TÄNÄ KEVÄÄNÄ

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Vanhasta Testamentista löytyvän Jobin kirjan kirjoittajaa ei tunneta. Myöskään sen kirjoittamisajankohtaa ei tiedetä. On arvioitu, että se on kirjoitettu jopa 500 eaa, mutta toisten arvioiden mukaan se ei ole näin vanha. Kirjassa on outoa primitiivisyyttä, mistä voisi päätellä, että teksti on vanha.

Tarina on tuttu. Jumala koettelee Jobia. Hän menettää omaisuutensa, lapsensa ja lopulta terveytensä. Silloin Job kiroaa. Hän nousee kaikkein mahtavinta ja ylivoimaisinta vastaan. Job vaatii jotain, joka oli ehdottoman kiellettyä hänen maailmassaan: Jumalan tulemista eteensä. 

Minua kiinnostaa puheen (ja vaikenemisen) ongelma. Se minua on aina kiinnostanut Jobin kirjassa. Minä en pohdi Jobin kärsivällisyyttä tai kärsimättömyyttä, vaan hänen vaikenemistaan, hänen puhumistaan. Jobin kirja on komedia, joka dramatisoi eteemme puheiden ja vastausten, kysymysten ja hiljaisuuksien näyttämön.

Job on hiljaa, vaikka hänen vaimonsa pyytää häntä kiroamaan Jumalan. Hän on hiljaa niin kauan, kun uskoo mihin on aina uskonut: Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Lopulta hän avaa suunsa, ei huuda kirousta; hän huutaa kysymyksen taivaaseen, ja taivas on hiljaa. Jumala on hiljaa, mutta Jobin “ystävät” puhuvat sitäkin enemmän; he ovat varmoja, että Job on syyllinen, sillä heidän perintönsä on usko ”oikeudenmukaiseen Jumalaan”, joka rankaisee kärsimyksellä vain vääryyttä tehneitä.

Myös Job puhuu, mutta ystävät eivät kuuntele. Lopulta puhuu myös ystävistä nuorin, joka nuoruutensa takia on vaiennut, mutta joutuu lopulta avaamaan suunsa, puhumaan vaikka hänen asemansa ei ole samanlainen. Tämän sekä Jobia että hänen ystäviään arvostelevan puheen jälkeen puhuu Jumala.

Jumala ei vastaa Jobin kysymykseen, vaan alkaa esittelemään erilaisia eläimiä, omia ihmeellisiä luomuksiaan. Job vaikenee lopulta, kumartaa syvään ja lakkaa esittämästä kysymyksiään. Tämä suututti hirvittävästi Jungia, joka ihmetteli Jumalan vastauksen tolkuttomuutta ja epäloogisuutta. Eläimet ovat vastaus; ne ovat kuin zenbuddhalaisen munkin kepinisku päähän. Ehkä lopulta Jumalan vastaus on ainoa mahdollinen, koska Jobin kysymys on väärä.

Tärkeä kohta kirjan lopussa on se, missä Jobin puheet ja kysymykset lakkaavat. Hän sanoo: “Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni…” Vaikka tämä kohta on paljon siteerattu, niin se on huonosti kuultu. Job on vain kuullut Jumalasta; hän on perinyt perimätiedon, perinyt uskon, ei todella omakohtaisesti kokenut. Omakohtaisen, eletyn kokemuksen myötä vanhat uskomukset ja kriisin myötä syntyneet kysymykset katoavat: ne olivat väärää uskoa ja vääriä kysymyksiä. Nyt hän on valmis sanomaan: “… minä kysyn, opeta sinä minua.”

Jobin kirja on mielenkiintoinen. Ei vain siksi, että voimme sen avulla sukeltaa ajattelumme historiaan (kirjassa on läsnä muun muassa  myöhemmin länsimaisessa ajattelussa niin tärkeä teodikean ongelma); kirja on mielenkiintoinen myös siksi, että Job on eräänlainen hebrealainen parrhesian harjoittaja (kreikkalaiset käyttivät sanaa parrhesia totuuden puhumisesta, vapaasta puhumisesta). Job saa opetuksen. Ei voi puhua muusta kuin siitä, mistä on kokemusta – minkä on omin silmin nähnyt. Mielenkiintoista on se, että kokemuksen myötä Job vaikenee, ei voi enää puhua…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila